Uutta oppimassa

Tällä viikolla sitä on saanut kokea lähes yhtä suurta ylpeyttä kuin silloin, kun omat lapset oppivat kävelemään... No, ei ehkä ihan samaa luokkaa, mutta ylpeyttä kuitenkin. Jännittävää, miten suurta onnistumisen tunnetta voi tuntea, kun koira oppii jonkun uuden käskyn tai tavan - ihan kuin olisi itse tehnyt kovinkin suuren jutun...

Viiru on oppinut viime päivinä paljon uusia asioita. Toissapäivänä saatiin viimein haltuun maahan-käsky oikein kunnolla. Nyt maahanmeno sujuu kotona, metsässä ja kadulla - sekä vauhdista että paikaltaan. Maahanmeno on jo sen verran vauhdikas, että sillä voisi tehdä vaikutuksen jo tottistuomariinkin...

Toinen ilahduttava uusi taito on ulos pyytäminen. Eilen Viiru nimittäin pyysi oma-aloitteisesti ulos, kun oli "isompi hätä". Siitä riemuitsin erityisesti, heräsi toivonkipinä, että jospa ne matot sittenkin saisi lattialle jossain vaiheessa...

Uusia kokemuksia saatiin eilen enemmänkin. Viiru nimittäin pääsi ensimmäisiin hakutreeneihinsä. Autossa odottelu ei ole ihan Viirun lempipuuhaa, joten se meuhkasi autossa aika lailla - haukku kuului metsään asti. Kumma kyllä, autossa haukkuminen ei sitten enää metsässä näkynyt. Viiru ymmärsi makkararingin idean varsin nopeasti. Ahneen koiran kouluttaminen on kyllä tässä mielessä helppoa - missä on ruokaa, siellä on Viirukin. :)

Makkararingin jälkeen kokeiltiin sitten yhtä oikeata etsimistäkin. Alkutyöskentelyä haittasi vähän kakkahätä, mutta kun toimet saatiin suoritettua, malttoi Viiru löytää piilossa olevan maalimiehen ihan hienosti. Koira oli kovin ilahtunut, kun kuusen alta löytyi ihminen ja m-a-k-k-a-r-a-a!!! Myös pois metsästä tultiin hienosti maalimiehen kanssa. Sen verran intona Viiru oli, että olisi lähtenyt saman tien hakemaan vielä toistakin maalimiestä, mutta sitä emme sentään tehneet, jotta jäi nälkää tulevaan työskentelyyn. 

Hakuharjoituksissa oli myös mukana Viirun sisko Noomi. Oli hauska vertailla, miten erilaisia ja kuitenkin niin samanlaisia pennut olivat. Noomilla on hurjasti pitempi karva kuin Viirulla, sillä on myös oikeasti valkoista väriä turkissaan, Viiru kun on käytännössä musta-harmaa. Kovin kauaa pikkuneidit eivät saaneet olla keskenään, kun piti ruveta treenaamaan, mutta ehkäpä leikkihetki järjestyy sitten toisella kertaa.

Kotona Viiru oli kyllä aikas poikki, nukkui sikeästi loppuillan, sen verran heräsi, että iltapissatus saatiin tehtyä...

Parin-kolmen viikon kuluttua päästään kokeilemaan hakemista sitten lisää. Ehkä muistan silloin ottaa kameran mukaan, jotta saan tänne hakukuvia.

Vauhdikas juhannus

Viirun juhannus on ollut varsin vauhdikas. Sen jäljiltä pentu makaakin aika rauhallisena eli väsyneenä sohvan vieressä...

Juhannuksen vietto alkoi jo torstaina, kun Viiru oli pari tuntia vanhemmillani hoidossa. Siellä se työllisti Nappi-kääpiösnautseria ja vanhempiani kiitettävästi - isälläni on hoitamisesta muistona mukavat naskalihampaiden raapaleet käsivarressa... Onneksi vanhempani ovat tottuneita koiraihmisiä, joten pienet hampaanjäljet eivät järkytä...

Hoidossa olon aikana muu perhe kävi shoppailemassa. Kärryyn tarttui mm. Nina Ottossonin "älylelu" Tornado, sillä Viiru on nyt sitten parina päivänä leikkinyt innokkaasti. Vaikeustaso on sopiva, haastetta riittää, mutta tulosta saa sopivan nopeasti. Alla olevissa kuvissa Viiru on lelun kimpussa.

Juhannusaattona koira koki pari "järkytystä": ensin isäntä alkoi imuroida (imuri = pelottava vihollinen, jota pitää kunnioittavan matkan päästä vähän haukkua). Sitten tuli vielä yksinoloharjoitus, jonka aikana isäntä (ehkä vähän loppuun asti ajattelematta) alkoi ajaa nurmikkoa - ruohonleikkuria piti sitten haukkua ikkunan takaa oikein kunnolla... Yksinolo meni kyllä ihan hyvin sen jälkeen, kun ruohonleikkuri vaikeni - ja loppuajaksi Viiru pääsi isännän kanssa hihnassa leikkaamaan nurmikkoa. Yksinoloaika on muuten tällä hetkellä 15 minuuttia, pikku hiljaa sitä sitten pidennetään.

Juhannusaaton ilta meni sitten Viirun kannalta aika paljon mielenkiintoisemmin: ensin se sai leikkikaveriksi 7 kuukauden ikäisen dalmatialaisen, jonka kanssa leikit sujuivat ihan mukavasti. Leikin lomassa tuli käytyä kahlaamassa järvessäkin. Toinen uusi tuttavuus oli Mauno-kissa, joka kiinnosti yllättävän vähän... Kissan kiinnostavuutta ehkä vähensi sen, että Viiru oli dalmiksen kanssa telmimisen jäljiltä sen verran poikki, että veteli autuaasti sikeitä, kun kissa tallusteli metrin päästä...

Juhannuspäivänä oli vuorossa leikkiminen jo valmiiksi tutun lauman eli siskoni koirien kanssa. Siskollani on kaksi dandiedinmontinterrieriä ja saman verran suursnautsereita (jotka tosin ovat jo aika iäkkäitä - 8- ja 12-vuotiaat). Dandyt ovat Viirulle hyviä leikkikavereita, varsinkin Ansa-pentu, joka on Viirua 2 viikkoa vanhempi. Tällä kertaa kyllä nuorempi suursnautseri, 8-vuotias Pihka, halusi myös osallistua leikkeihin...

Leikin tuoksinassa Viiru päätti käydä pulahtamassa siskoni pihalla olevassa pikkulammessa. Tällä kertaa siis ihan vapaaehtoisesti. Lammen vesi ei ole ihan raikkainta mahdollista, sillä koira haisi aika pahalta tullessaan pois sieltä. Niinpä tänään illalla koitti järkytys: Viiru joutui suihkuun. Koira oli aika surkeana, mutta kesti makupalojen turvin urhoollisesti... Alla olevassa kuvassa Viiru on pyyhekuivauksen jäljiltä - enää vähän kostea. :) Pesu tapahtui ihan vain suihkuvedellä, shampoolla emme siis alkaneet urheilla...

Leikkirumba ja suihkussa käyminen ovat väsyttäneet koiran niin, että se tosiaan vetelee nyt sikeitä sohvan vieressä lattialla, lempipaikassaan. Jos koiralta kysyttäisiin juhannuksen tapahtumsita, uskoisin, että se vastaisi juhannuksen olleen oikein onnistunut - suihkusta huolimatta... Ainakin kavereita on riittänyt. :)

Luonteikas kaveri

Edellisestä blogitekstistä onkin jo aikaa. Perheessä oli tässä pieni sairastapaus, joka sotki vähän elämää. Nyt tilanne on jo normalisoitumaan päin, joten ehdin kirjoitellakin.

Viiru on jo niin hyvin kotiutunut, että sen oikea luonne alkaa pikku hiljaa paljastua. Näytämme olevan tekemisissä erittäin taisteluhaluisen otuksen kanssa. Sitkeyttä on vaikka muille jakaa, esim. vetoleikeissä koira ei luovuta koskaan. Niinpä piti sitten oikein tutustua koirakirjasta siihen, miten taisteluhaluisen koiran kanssa pitikään leikkiä... Olemmekin koettaneet keskittyä leikeissä aivotoimintaa harjoittaviin leikkeihin taistelujen yms. sijaan. Toivottavasti näin pystyy tukemaan paremmin koiran tasapainoista kehitystä.

Pureminen on - pennuille tietysti luontaiseen tapaan - pop. Kaikki mahdollinen hampaiden ulottuvilla oleva tavara kelpaa purtavaksi. Niinpä esimerkiksi lasten on pitänyt opetella nostamaan kengät ja lelut hampaiden ulottumattomiin. Sitkeyttä ja taistelutahtoa osoittanee myös se, että Viiru kyllä irrottaa otteensa pureskeltavasta kohteesta ihan kiltisti, mutta koettaa hetken kuluttua, josko pureminen olisi tullut sallituksi... Tätä voikin sitten jatkaa vaikka kuinka kauan tahansa, ainakin siihen asti, kun mielenkiinto ohjataan johonkin muuhun.

Olemme koettaneet nyt viedä Viirua mukanamme mahdollisimman moneen paikkaan, jotta se tottuisi kaikenlaiseen. Autossa matkustaminen on jo ihan tuttu juttu, sinne osataan jo kiivetä kiipeä-käskyllä. Viiru matkustaa autossa yleensä takapenkin jalkatilassa. Nyt se rupeaa jo rennosti nukkumaan, kun auto lähtee liikkeelle - alkuun piti aina istua tai seistä.

Autolla on käyty monessa paikassa, mm. minun työpaikallani, Tampereen keskustassa (Hämeenkadulla ja Kuninkaankadulla), Mobilian liikennepuistossa ja mökillä. Viiru on usein alkuun hetken varautunut, mutta rentoutuu nopeasti ja on varsin itsevarma. Esimerkiksi Tampereen keskustassa koira kulki hetken tiukasti vierelläni, mutta muutaman minuutin jälkeen se kuljeskeli jo häntä itsevarmasti pystyssä minun edelläni. Mukavaa, että kauhean paljon pelottavia asioita ei ole vielä löytynyt. Pahin on tähän mennessä ollut käpytikka, joka yhtenä aamuna hakkasi katulampun metallikuorta. Siitä syntynyt ääni oli Viirun mielestä hir-ve-än pelottava, se kulki jalkani vieressä ja inisi. Hetken kuluttua ääneen sitten onneksi totuttiin, ja taas painateltiin häntä iloisesti pystyssä...

Puheautomaattina

Olin ihan unohtanut, millaista moottoriturpaa koiran kanssa oleminen vaatii. Huomaan olevani koko ajan äänessä, kun selitän Viirulle kaikenlaisia asioita. Olen sitä tyyppiä, joka juttelee koirille koko ajan. Edelliselle koirallemmekin selitin kaikenlaisia asioita, lähinnä mitä teen ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Olin vain tosiaan ehtinyt unohtaa tämän ulottuvuuden koiran kanssa elämisestä.

- - - - - - - - -

Tähän väliin kuva edellisestä koirastamme Voltista (Sateenkaaren Volare, 18.5.1999 - 12.9.2010). Siihen kun tulee aina välillä viitattua. :) Voltti oli rodultaan hovawart, eli kunnioitettavasti yli 11-vuotiaaksi, kunnes selkä sitten petti. Sai kuitenkin viettää ihan viimeiseen asti täyttä elämää. Tämä kuva on huhtikuulta 2009, jolloin koira oli melkein 10-vuotias.

- - - - - - - - - -

Mutta asiaan. Huomasin taas tänään höpöttäväni koiralle ihan mitä sattuu. Sain itseni kiinni mm. siitä, että perustelin koiralle, miksi laitoin terassin portin kiinni enkä siis päästänyt sitä pihalle yksinään. Kerroin, että "mä rupean katos imuroimaan, ja sitten en voi vahtia sua, ettet lähde mihinkään kauas". Pikkuisen tunsin itseni kyllä hölmöksi, kun huomasin, mitä puhuin. Viiru kyllä katseli nappisilmillään kauniisti ja oli ymmärtävinään...

Tänään kokeilin imurointia. Edellisen kerran imuroimme viime viikon perjantaina, juuri ennen kuin lähdimme hakemaan Viirua kotiin (ja siksi olimme vähän myöhässä pennun hakureissusta - huomasin ihan vähän ennen lähtöaikaa, että ehkä kannattaisi imuroida nyt eikä sitten, kun on tultu pennun kanssa kotiin...). Täytyy sanoa, että kyllä oli aikakin imuroida, aika paljon hiekkaa oli tullut Viirun tassuissa ja lasten kengissä sisälle asti.

Imurointi meni ihan mukavasti. Pikkuisen Viirua pelotti kovaääninen laite, mutta se tuli reippaasti tutustumaan paikallaan hurisevaa imuria. Kun sitten läksin imurin kanssa liikkeelle, Viiru pysyi lähellä, mutta kuitenkin kunnioittavan matkan päässä. Pari kertaa se yritti haukkua imurille, mutta lopetti heti, kun kielsin haukkumasta. Loppuaikana Viirua ei enää jaksanut koko imuri kiinnostaa ihan hirveästi.

Viiru on osoittautunut tähän mennessä luonteeltaan varsin rohkeaksi. Pikkuisen se ensin katselee asioita, mutta menee ihan hienosti sitten tutustumaan. Ihmisistä Viiru pitää ihan hirveästi, kaikki pitäisi moikata lämpimästi... Toisia koiria vähän arasteli aluksi, mutta nyt on ruvennut menemään rohkeasti myös niiden luokse - tosin aika vähänhän sitä vielä on koiria tavattu, kun rokotus on vasta ensi maanantaina, mutta tuttujen koirien kanssa on jo tehty tuttavuutta. Joka tapauksessa siis ihan mukavan rohkea pikkuotus tuo riiviö...

Tuotoksia ja ruokaa

Jokainen lapsiperheen elämää elänyt tietää, että lapsen tuotokset - pissat ja kakat - ovat tärkeitä keskustelunaiheita. Niin myös koiravauvan kanssa. Kummasti tulee keskusteltua siitä, milloin on pissattu ja kakattu viimeksi, minne tuotokset ovat syntyneet ja millaista tulos on ollut.

Viirun siisteyskasvatus on sujunut suurimmaksi osaksi mainiosti. Pissat tulevat mallikkaasti ulos, sisälle ei ole tullut kuin 1-2 pissat, nekin sanomalehdelle. Kakan kanssa onkin sitten vähän toinen juttu. Alkuun kakatkin tulivat mallikkaasti ulos tai sanomalehdelle, mutta nyt neiti on kehittänyt sellaisen tavan, että hiipii vaivihkaa johonkin nurkkaan ja pykää tuotoksensa sinne. Onneksi tuotokset ovat olleet varsin kiinteässä muodossa, joten ne on helppo siivota, mutta silti olisi tietysti mukavaa, jos kakat tulisivat jonnekin muualle kuin lattialle.

Emme ole vielä löytäneet mitään logiikkaa siinä, mihin tahtiin kakkaamista pitäisi kyttäillä ja viedä typykkää ulos. Jos onnistumme ennakoimaan tarpeet, kakatkin tulevat hienosti ulos. Mutta valitettavasti vatsan toimintarytmi ei ole ihan vielä avautunut, joten vähintään kerran päivässä pötkylät löytyvät sisältä. No, toisaalta pentu on vielä aika pieni, joten ehkä ei nyt kannattaisi hätäillä... :)

Vaihdoin muuten Viirun ruokailurytmiä muutama päivä sitten. Kolme ateriaa päivässä oli selvästi liikaa, kun nälkä ei ollut juuri koskaan ja ruoista jäi puolet syömättä. Neuvottelin kasvattajan kanssa, ja hän(kin) oli sitä mieltä, että voi jo kokeilla kahta ateriaa. Niinpä neitonen saa nyt ruokansa vain kaksi kertaa päivässä, ja johan on alkanut maistua! Nyt Viiru osaa jo ennakoida, että kun tullaan hihnalenkiltä aamulla ja illalla, on ruoan aika. Pentu tanssahtelee ruokakipon luo ja seuraa kupin täyttymistä herkeämättömällä innolla...

Tällä viikolla on edessä yksin olemisen opettelua. Hiukan jännittää, miten se sujuu - minulla kun ei ole aiempaa kokemusta yksin olemisen opettamisesta. Mies nimittäin opetti edelliselle koirallemme yksin olemisen jalon taidon (ja hyvin opettikin), nyt vastuu on minulla, kun olen kerran kotosalla koiran kanssa... Raportoin yksin olemisen edistymisestä, kunhan saadaan harjoittelu kunnolla käyntiin.

Mökillä kavereiden kanssa

Viiru pääsi tutustumaan mökkielämään koirakavereiden kanssa...

Tulimme eilen mökille. Viirulla oli kaverina vanhempieni Nappi-käppänä. Koirat painattelivat ulkona peräkanaa pitkät pätkät. Ilmankos Viiru nukkui hyvin viime yön...

Viiru kävi myös kastamassa talviturkkinsa. Vahingossa. Oli pikkuisen turhan utelias, putosi laiturilta veteen. Uimataito oli kunnossa, se tuli todistettua. Tänään ei ole enää uskaltautunut laiturille. Toivottavasti kesällä kuitenkin rupeaa uimaan - jos on kuuma kesä...

Tänään Viiru sai seurakseen vielä siskoni neljä koiraa. Meno on ollut aikamoista, kun kaksi pentua - Ansa ja Viiru - ja kolme vähän isompaa koiraa on pistänyt parastaan. Viirusta on paljastunut aikamoisen dominoiva pakkaus. Pentu ei pelkää ketään, käy kiinni kuin sika limppuun. Häntä vain sojottaa itsevarmasti pystyssä, vaikka vastassa olisi kymmenen kertaa isompi suursnautseri... Ansan kanssa on otettu yhteen aika monta kertaa (Ansa on 2 viikkoa Viirua vanhempi dandiedinmontinterrieri), välillä leikkisästi, välillä tosissaan.

Viiru osaa äristä ihan kiitettävästi. Välillä on saanut napata niskasta kiinni, kun neiti on haastanut riitaa muiden kanssa. Nyt on tosin rauha maassa. Tätä kirjoittaessani on ilta, koirat ovat kaikesta toiminnasta aika poikki, kaikki makailevat rauhassa. Jännittävää katsoa, montako päivää Viiru nukkuu, kun on saanut tuhlata energiaa mökillä ihan urakalla. Tänä aamuna unta riitti puoleen yhdeksään, ja eilen seurana oli vain yksi koira. Jos viiden koiran seura väsyttää samassa suhteessa, voisi kuvitella, että huomenna nukutaan piiiiiiiiiitkään...