lauantai 26. toukokuuta 2012

Koirahaaveet ja niiden toteutuminen

Viiru saapui eilen. Viirun virallinen nimi on Trasseli Bilehile, ja se on rodultaan schapendoes. Viirun hankkimista harkittiin pitkään. Edellinen koiramme Voltti (Sateenkaaren Volare, hovawart rodultaan) kuoli vanhuuden vaivoihin syksyllä 2010. Pitkään meni surressa - vannoimme, että uutta koiraa ei tule. Pikku hiljaa viime syksynä alkoi tuntua siltä, että ehkä sittenkin.

Tällä kertaa halusimme vähän pienemmän rodun, jota lapsetkin voisivat pieniä matkoja ulkoiluttaa itse. Luonteen piti olla huumorintajuinen, avoin, utelias ja rohkea. Rodun terveys  oli myös tärkeää. Pitkän etsimisen jäkeen aloimme harkita schapendoesia.

Otimme yhteyttä lähellä asuvaan, mukavan tuntuiseen ja kasvatusideologialtaan meille sopivaan kasvattajaan. Kävimme tutustumassa hänen koiriinsa. Ihastuimme rodun energisyyteen ja hyväntuulisuuteen. Sitten piti vain odottaa...




Odotusta kesti maaliskuulle. Maaliskuun puolivälissä saimme ilouutisia: pennut olivat syntyneet 9.3., joukossa 3 narttupentua. Pääsimme tutustumaan pentuihin pääsiäisenä. Kaksi narttua oli vielä vapaana. Viiru oli pikkuisen isompi kuin toinen vapaana oleva narttupentu. Sen pää oli vähän leveämpi. Viiru myös tuli ensimmäisenä luoksemme. Kun kasvattaja vielä totesi, että Viirussa olisi enemmän näyttelyainesta kuin toisessa pennussa, valinta oli selvä. Vaikka emme mitään näyttelytähteä olleet hakemassa, ajatus oli, että jokusessa näyttelyssä olisi kiva käydä - ja aina mukavampi on mennä sievän pennun kanssa...

Haikein mielin jätimme pennut kasvamaan. Mukaan tuli sentään muutama valokuva.

Ennen tätä päivää on tapahtunut paljon. Odotuksesta lisää myöhemmin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti