lauantai 15. syyskuuta 2012

PItkästä aikaa...

Edellisestä blogitekstistä onkin kulunut aikaa... Arjen alkaminen on vienyt aika lailla mehut, tuntuu, että ylimääräistä aikaa ei juuri ole, kun kuljettelee lapsia harrastuksiin, hoitaa työhommat ja lenkittää koiran. No, olisihan sitä aikaa oikeasti, mutta enpä ole saanut aikaiseksi kirjoittaa. Nyt lupaan pyhästi, että kirjoitan jatkossa taas tiheämmin.

Viiru on kasvanut kovasti. Sen kanssa sujuu nykyään oikein mukavasti: Pissat ja kakat tulevat ulos (uskalsimme jopa laittaa matot lattialle), yksinolokin sujuu hienosti. Yöt nukutaan, päivällä ollaan toki virkkuna.

Viirussa on sellainen hauska piirre, että se ei oikeastaan tuhoa mitään ollessaan yksin. Mutta auta armias, kun me tulemme kotiin: alkaa senpäiväinen rumba, kun neiti kuljettelee kaikenlaista kiellettyä ympäri kämppää (nappaa esim. kuivaustelineeltä vaatteita) ja pureskelee kaikkea mahdollista. Olenkin ristinyt Viirun Puuha-Peteksi... Jatkuvasti saa olla nappaamassa suusta jotain kiellettyä. Mutta sen jaksaa, kun yksin ollessa ei (toistaiseksi...) ole tullut mitään isompaa tuhoa.

Pahimmat pureskelut ovat jääneet taakse, mutta edelleen Viiru saa aamuisin riehumiskohtauksia (hyvin nukutun yön jälkeen), ja silloin myös hampaat ovat välillä käytössä. Koira ei tarkoita pahaa, mutta koettaa saada huomiota sillä, että nappaa kiinni vaatteista - ja välillä vähän muustakin... Onneksi pureminen on "hellää", ei enää sellaista naskalien napsuttelua kuin aiemmin. Ei siis satu, mutta on ärsyttävää... Pikku hiljaa koetamme koulia tuostakin tavasta irti...

Tänään Viiru oli elämänsä ensimmäisessä näyttelyssä. Tuloksena komeasti VSP-pennun titteli ja hieno pokaali. Palkinnot näkyvät alla olevassa kuvassa.


Neitonen oli osannut käyttäytyä ainakin sen hetken, että tuomari sai arvosteltua... En itse päässyt paikalle, Viirun kasvattaja Anita esitti koiran. Hyvä niin - en varmaan olisi itse osannut esittää yhtä hyvin, palkinto olisi voinut jäädä saamatta...

Seuraavaa näyttelyä siis miettimään - jospa noita palkintoja tulisi muitakin...

torstai 19. heinäkuuta 2012

Kotimaanmatkailua

Käytiin pienellä reissulla koko perheen voimin. Suuntana oli ensin Holiday Club Saimaa (hotellin esittely), sieltä jatkoimme sitten anopin mökille yhdeksi yönseuduksi.

Viiru on tottunut autossa matkustaja, joten automatka ei pelottanut. Matka kesti nelisen tuntia, pysähdyimme kerran. Tauolla Viiru pääsi jaloittelemaan. Koira nukkui lasten välissä lähes koko matkan, ihan loppumatkasta autoilu alkoi kyllästyttää ja Viiru yritti "riiviöidä" eli pureskella lasten käsiä...

Hotelli osoittautui oikein koiraystävälliseksi paikaksi. Saimme huoneen erillisestä siivestä, johon oli helppo mennä koiran kanssa (ei tarvinnut kulkea aina ihmislauman läpi). Lisäksi huoneemme oli katutasossa, mikä tarkoitti sitä, että saimme oman pienen kaistaleen pihaa. Sehän helpotti pennun kanssa elämistä huomattavasti, sillä koiran pystyi esim. yöllä päästämään pissalle suoraan takaovesta. Myös lenkille pystyi lähtemään terassin ovesta - tosin en tiedä, miten paljon hotellin väki moisesta tavasta piti, kun hypimme aitapensaiden taimien välistä ja ylitse...


Tässä kuvassa on toinen lapsistamme Viirun kanssa hotellihuoneen terassilla.

Muutenkin hotelli oli hyvin lemmikkiystävällinen: koiran kanssa sai liikkua periaatteessa missä vain, tosin ravintoloihin emme edes yrittäneet. Mutta muuten kävelimme kyllä katselemassa hotellin tarjontaa Viiru hihnassa. 

Majoittuminen Viirun kanssa sujui muuten hyvin, mutta ensimmäisenä yönä koira oli pikkuisen levoton ja heräili kaikkiin ääniin. Onneksi ääniä kuului vähän, äänieristys oli erinomainen. Toinen yö menikin sitten jo rutiinilla (tai sitten Viiru oli riittävän väsynyt...), sen koira nukkui rauhallisesti.

Reissun aikana kävimme Lappeenrannassa katselemassa paikkoja. Lappeenranta saa kyllä aika ison miinuksen siitä, että koiran kanssa ei päässyt oikein mihinkään. Joka paikassa oli koirakieltokyltti. Niinpä minä tai isäntä seisoi aina koiran kanssa odottelemassa, kun muu perhe kävi tutustumassa paikkoihin. En oikein ymmärrä, miksi esimerkiksi Hiekkalinnan alueelle ei koiran kanssa päässyt (kuva alla), siellä hiekkaveistokset oli kuitenkin suojattu köysillä, joten eipä sinne kiipeilemään olisi päässyt. Lisäksi paikka oli valvottu, joten asiattomasti käyttäytyville koiranomistajille olisi voinut huomauttaa käytöksestä...


Lappeenrannan koirakielteisyys kyllä pikkuisen harmitti, mutta toisaalta Viiru sai taas hyvää kokemusta uusista paikoista ja ihmisten keskellä kulkemisesta. Ei siis turha reissu siltäkään kannalta. 

Hotellimajoituksesta siirryimme anoppini mökille. Mökkimajoittuminen sujui jo rutiinilla, olemme olleet kuitenkin useamman kerran jo vanhempieni mökillä. Viiru nautti, kun sai painatella vapaana ja kun sai nähdä mukavia ihmisiä. Mökillä tosin satoi koko ajan, se vähän rajoitti Viirunkin menoa. Uuden paikan näkeminen oli kuitenkin taas hyvä kokemus - oppia tuli jälleen kerran. 

Täksi viikonlopuksi saimme kotiin koiravieraan. Siskoni suursnautseri Pihka majoittuu meillä. Viiru ja Pihka ovat vanhoja tuttuja, joten kaikki on sujunut hienosti. Vaikka kokoeroa on jonkin verran, yhteisleikitkin sujuvat - Pihka on tosin jo veteraani-ikäinen, mutta leikkii edelleen innolla. Kaverukset sopivat hyvin nukkumaan jopa samalle sohvalle...






maanantai 9. heinäkuuta 2012

Uusia kokemuksia ja takapakkia

Koiranpennun kanssa on siitä hauska elää, että sille on helppo tarjota uusia elämyksiä. On myös kiva katsella, miten pentu näihin elämyksiin suhtautuu.

Viiru on osoittautunut ihanan innokkaaksi kohtaamaan uusia asioita. Tänään käytiin eläintarvikekaupassa. Viirun mielestä se oli aivan ihana paikka - ruokaa oli säkeittäin joka puolella... Kaupungilla kävelyä on harjoiteltu useammankin kerran, viime viikolla käytiin jopa Helsingin keskustassa, sielläkin hetken miettimisen jälkeen oltiin kuin kotonaan. Viikonlopun uusi kokemus oli veneily. Viiru pääsi moottoriveneen kyytiin. Kokemus ei nyt ehkä ihan hurmannut koiraa, mutta eipä se kyllä mitenkään poiskaan rimpuillut.

Viirusta on tullut innokas vesipeto. Se ryntää mökillä innokkaasti järveen. Ei tosin uskalla mennä pidemmälle kuin missä jalat vielä yltävät pohjaan, mutta läiskyttää ja leikkii rantavedessä innokkaasti. Koetan saada tänne blogiin uimakuvan tai videon tässä joku kerta, sen verran hauskan näköistä puuhaa uiminen on.

Vaikka lähes kaikki on sujunut Viirun kanssa ihan loistavasti, pieniä takapakkejakin on tullut. Yksin jääminen on osoittautunut aika hankalaksi. Viiru vinkui ja haukkui, kun se jätettiin muutamaa minuuttia pitemmäksi aikaa yksin. Nyt olemme aloittaneet harjoitukset alusta ja rajoittaneet Viirun yksinolopaikkaa. Se on nyt meidän makuuhuoneessamme, jossa se nukkuu öisin ja jota se pitää varsin mukavana paikkana. Yksinolo on nyt toistaiseksi sujunut ihan hyvin - olemme nyt 15 minuutin kohdalla, huomenna koetetaan 20:tä minuuttia... Toivotaan, että tällä kertaa onnistuu.

Toinen takapakkikohta on sisäsiisteys. Päivisin sujuu suurimmaksi osaksi ihan hyvin, mutta välillä pissaa ja kakkaa tulee sisälle. Eikä siinä mitään, jos tulisi sanomalehdelle, mutta usein asiat tehdään 10 sentin päähän sanomalehdestä... En tiedä, mistä johtuu, mutta koetamme olla tarkkasilmäisiä ja pistää koiran ulos heti, jos se näyttää etsivän paikkaa pissata tai kakata... Onneksi näin kesäaikaan terassin ovi on lähes aina auki, joten koira pääsee hyvin ulos. Ehkäpä tässäkin pitää palata vähän taaksepäin ja alkaa palkita ulos tehdyistä asioista avokätisemmin...

Ensi viikonloppuna lähdemme ensimmäistä kertaa kunnolla reissuun Viirun kanssa. Edessä on kaksi yötä hotellissa. Saapa nähdä, miten menee... Raportoin sitten reissun jälkeen. :)

Tähän loppuun vielä video Viirusta ja kavereista mökillä. Leikimme lasten kanssa vähän iMovie-ohjelmalla. Kuvan laatu ei huimaa päätä, mutta ehkä siitä näkee, miten hauskaa koirilla - tai ainakin Viirulla - oli.




perjantai 29. kesäkuuta 2012

Uutta oppimassa

Tällä viikolla sitä on saanut kokea lähes yhtä suurta ylpeyttä kuin silloin, kun omat lapset oppivat kävelemään... No, ei ehkä ihan samaa luokkaa, mutta ylpeyttä kuitenkin. Jännittävää, miten suurta onnistumisen tunnetta voi tuntea, kun koira oppii jonkun uuden käskyn tai tavan - ihan kuin olisi itse tehnyt kovinkin suuren jutun...

Viiru on oppinut viime päivinä paljon uusia asioita. Toissapäivänä saatiin viimein haltuun maahan-käsky oikein kunnolla. Nyt maahanmeno sujuu kotona, metsässä ja kadulla - sekä vauhdista että paikaltaan. Maahanmeno on jo sen verran vauhdikas, että sillä voisi tehdä vaikutuksen jo tottistuomariinkin...

Toinen ilahduttava uusi taito on ulos pyytäminen. Eilen Viiru nimittäin pyysi oma-aloitteisesti ulos, kun oli "isompi hätä". Siitä riemuitsin erityisesti, heräsi toivonkipinä, että jospa ne matot sittenkin saisi lattialle jossain vaiheessa...



Uusia kokemuksia saatiin eilen enemmänkin. Viiru nimittäin pääsi ensimmäisiin hakutreeneihinsä. Autossa odottelu ei ole ihan Viirun lempipuuhaa, joten se meuhkasi autossa aika lailla - haukku kuului metsään asti. Kumma kyllä, autossa haukkuminen ei sitten enää metsässä näkynyt. Viiru ymmärsi makkararingin idean varsin nopeasti. Ahneen koiran kouluttaminen on kyllä tässä mielessä helppoa - missä on ruokaa, siellä on Viirukin. :)

Makkararingin jälkeen kokeiltiin sitten yhtä oikeata etsimistäkin. Alkutyöskentelyä haittasi vähän kakkahätä, mutta kun toimet saatiin suoritettua, malttoi Viiru löytää piilossa olevan maalimiehen ihan hienosti. Koira oli kovin ilahtunut, kun kuusen alta löytyi ihminen ja m-a-k-k-a-r-a-a!!! Myös pois metsästä tultiin hienosti maalimiehen kanssa. Sen verran intona Viiru oli, että olisi lähtenyt saman tien hakemaan vielä toistakin maalimiestä, mutta sitä emme sentään tehneet, jotta jäi nälkää tulevaan työskentelyyn. 

Hakuharjoituksissa oli myös mukana Viirun sisko Noomi. Oli hauska vertailla, miten erilaisia ja kuitenkin niin samanlaisia pennut olivat. Noomilla on hurjasti pitempi karva kuin Viirulla, sillä on myös oikeasti valkoista väriä turkissaan, Viiru kun on käytännössä musta-harmaa. Kovin kauaa pikkuneidit eivät saaneet olla keskenään, kun piti ruveta treenaamaan, mutta ehkäpä leikkihetki järjestyy sitten toisella kertaa.

Kotona Viiru oli kyllä aikas poikki, nukkui sikeästi loppuillan, sen verran heräsi, että iltapissatus saatiin tehtyä...

Parin-kolmen viikon kuluttua päästään kokeilemaan hakemista sitten lisää. Ehkä muistan silloin ottaa kameran mukaan, jotta saan tänne hakukuvia.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Vauhdikas juhannus

Viirun juhannus on ollut varsin vauhdikas. Sen jäljiltä pentu makaakin aika rauhallisena eli väsyneenä sohvan vieressä...

Juhannuksen vietto alkoi jo torstaina, kun Viiru oli pari tuntia vanhemmillani hoidossa. Siellä se työllisti Nappi-kääpiösnautseria ja vanhempiani kiitettävästi - isälläni on hoitamisesta muistona mukavat naskalihampaiden raapaleet käsivarressa... Onneksi vanhempani ovat tottuneita koiraihmisiä, joten pienet hampaanjäljet eivät järkytä...

Hoidossa olon aikana muu perhe kävi shoppailemassa. Kärryyn tarttui mm. Nina Ottossonin "älylelu" Tornado, sillä Viiru on nyt sitten parina päivänä leikkinyt innokkaasti. Vaikeustaso on sopiva, haastetta riittää, mutta tulosta saa sopivan nopeasti. Alla olevissa kuvissa Viiru on lelun kimpussa.




Juhannusaattona koira koki pari "järkytystä": ensin isäntä alkoi imuroida (imuri = pelottava vihollinen, jota pitää kunnioittavan matkan päästä vähän haukkua). Sitten tuli vielä yksinoloharjoitus, jonka aikana isäntä (ehkä vähän loppuun asti ajattelematta) alkoi ajaa nurmikkoa - ruohonleikkuria piti sitten haukkua ikkunan takaa oikein kunnolla... Yksinolo meni kyllä ihan hyvin sen jälkeen, kun ruohonleikkuri vaikeni - ja loppuajaksi Viiru pääsi isännän kanssa hihnassa leikkaamaan nurmikkoa. Yksinoloaika on muuten tällä hetkellä 15 minuuttia, pikku hiljaa sitä sitten pidennetään.

Juhannusaaton ilta meni sitten Viirun kannalta aika paljon mielenkiintoisemmin: ensin se sai leikkikaveriksi 7 kuukauden ikäisen dalmatialaisen, jonka kanssa leikit sujuivat ihan mukavasti. Leikin lomassa tuli käytyä kahlaamassa järvessäkin. Toinen uusi tuttavuus oli Mauno-kissa, joka kiinnosti yllättävän vähän... Kissan kiinnostavuutta ehkä vähensi sen, että Viiru oli dalmiksen kanssa telmimisen jäljiltä sen verran poikki, että veteli autuaasti sikeitä, kun kissa tallusteli metrin päästä...

Juhannuspäivänä oli vuorossa leikkiminen jo valmiiksi tutun lauman eli siskoni koirien kanssa. Siskollani on kaksi dandiedinmontinterrieriä ja saman verran suursnautsereita (jotka tosin ovat jo aika iäkkäitä - 8- ja 12-vuotiaat). Dandyt ovat Viirulle hyviä leikkikavereita, varsinkin Ansa-pentu, joka on Viirua 2 viikkoa vanhempi. Tällä kertaa kyllä nuorempi suursnautseri, 8-vuotias Pihka, halusi myös osallistua leikkeihin...

Leikin tuoksinassa Viiru päätti käydä pulahtamassa siskoni pihalla olevassa pikkulammessa. Tällä kertaa siis ihan vapaaehtoisesti. Lammen vesi ei ole ihan raikkainta mahdollista, sillä koira haisi aika pahalta tullessaan pois sieltä. Niinpä tänään illalla koitti järkytys: Viiru joutui suihkuun. Koira oli aika surkeana, mutta kesti makupalojen turvin urhoollisesti... Alla olevassa kuvassa Viiru on pyyhekuivauksen jäljiltä - enää vähän kostea. :) Pesu tapahtui ihan vain suihkuvedellä, shampoolla emme siis alkaneet urheilla...


Leikkirumba ja suihkussa käyminen ovat väsyttäneet koiran niin, että se tosiaan vetelee nyt sikeitä sohvan vieressä lattialla, lempipaikassaan. Jos koiralta kysyttäisiin juhannuksen tapahtumsita, uskoisin, että se vastaisi juhannuksen olleen oikein onnistunut - suihkusta huolimatta... Ainakin kavereita on riittänyt. :)

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Luonteikas kaveri

Edellisestä blogitekstistä onkin jo aikaa. Perheessä oli tässä pieni sairastapaus, joka sotki vähän elämää. Nyt tilanne on jo normalisoitumaan päin, joten ehdin kirjoitellakin.

Viiru on jo niin hyvin kotiutunut, että sen oikea luonne alkaa pikku hiljaa paljastua. Näytämme olevan tekemisissä erittäin taisteluhaluisen otuksen kanssa. Sitkeyttä on vaikka muille jakaa, esim. vetoleikeissä koira ei luovuta koskaan. Niinpä piti sitten oikein tutustua koirakirjasta siihen, miten taisteluhaluisen koiran kanssa pitikään leikkiä... Olemmekin koettaneet keskittyä leikeissä aivotoimintaa harjoittaviin leikkeihin taistelujen yms. sijaan. Toivottavasti näin pystyy tukemaan paremmin koiran tasapainoista kehitystä.

Pureminen on - pennuille tietysti luontaiseen tapaan - pop. Kaikki mahdollinen hampaiden ulottuvilla oleva tavara kelpaa purtavaksi. Niinpä esimerkiksi lasten on pitänyt opetella nostamaan kengät ja lelut hampaiden ulottumattomiin. Sitkeyttä ja taistelutahtoa osoittanee myös se, että Viiru kyllä irrottaa otteensa pureskeltavasta kohteesta ihan kiltisti, mutta koettaa hetken kuluttua, josko pureminen olisi tullut sallituksi... Tätä voikin sitten jatkaa vaikka kuinka kauan tahansa, ainakin siihen asti, kun mielenkiinto ohjataan johonkin muuhun.



Olemme koettaneet nyt viedä Viirua mukanamme mahdollisimman moneen paikkaan, jotta se tottuisi kaikenlaiseen. Autossa matkustaminen on jo ihan tuttu juttu, sinne osataan jo kiivetä kiipeä-käskyllä. Viiru matkustaa autossa yleensä takapenkin jalkatilassa. Nyt se rupeaa jo rennosti nukkumaan, kun auto lähtee liikkeelle - alkuun piti aina istua tai seistä.



Autolla on käyty monessa paikassa, mm. minun työpaikallani, Tampereen keskustassa (Hämeenkadulla ja Kuninkaankadulla), Mobilian liikennepuistossa ja mökillä. Viiru on usein alkuun hetken varautunut, mutta rentoutuu nopeasti ja on varsin itsevarma. Esimerkiksi Tampereen keskustassa koira kulki hetken tiukasti vierelläni, mutta muutaman minuutin jälkeen se kuljeskeli jo häntä itsevarmasti pystyssä minun edelläni. Mukavaa, että kauhean paljon pelottavia asioita ei ole vielä löytynyt. Pahin on tähän mennessä ollut käpytikka, joka yhtenä aamuna hakkasi katulampun metallikuorta. Siitä syntynyt ääni oli Viirun mielestä hir-ve-än pelottava, se kulki jalkani vieressä ja inisi. Hetken kuluttua ääneen sitten onneksi totuttiin, ja taas painateltiin häntä iloisesti pystyssä...

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Puheautomaattina

Olin ihan unohtanut, millaista moottoriturpaa koiran kanssa oleminen vaatii. Huomaan olevani koko ajan äänessä, kun selitän Viirulle kaikenlaisia asioita. Olen sitä tyyppiä, joka juttelee koirille koko ajan. Edelliselle koirallemmekin selitin kaikenlaisia asioita, lähinnä mitä teen ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Olin vain tosiaan ehtinyt unohtaa tämän ulottuvuuden koiran kanssa elämisestä.

- - - - - - - - -


Tähän väliin kuva edellisestä koirastamme Voltista (Sateenkaaren Volare, 18.5.1999 - 12.9.2010). Siihen kun tulee aina välillä viitattua. :) Voltti oli rodultaan hovawart, eli kunnioitettavasti yli 11-vuotiaaksi, kunnes selkä sitten petti. Sai kuitenkin viettää ihan viimeiseen asti täyttä elämää. Tämä kuva on huhtikuulta 2009, jolloin koira oli melkein 10-vuotias.

- - - - - - - - - -

Mutta asiaan. Huomasin taas tänään höpöttäväni koiralle ihan mitä sattuu. Sain itseni kiinni mm. siitä, että perustelin koiralle, miksi laitoin terassin portin kiinni enkä siis päästänyt sitä pihalle yksinään. Kerroin, että "mä rupean katos imuroimaan, ja sitten en voi vahtia sua, ettet lähde mihinkään kauas". Pikkuisen tunsin itseni kyllä hölmöksi, kun huomasin, mitä puhuin. Viiru kyllä katseli nappisilmillään kauniisti ja oli ymmärtävinään...

Tänään kokeilin imurointia. Edellisen kerran imuroimme viime viikon perjantaina, juuri ennen kuin lähdimme hakemaan Viirua kotiin (ja siksi olimme vähän myöhässä pennun hakureissusta - huomasin ihan vähän ennen lähtöaikaa, että ehkä kannattaisi imuroida nyt eikä sitten, kun on tultu pennun kanssa kotiin...). Täytyy sanoa, että kyllä oli aikakin imuroida, aika paljon hiekkaa oli tullut Viirun tassuissa ja lasten kengissä sisälle asti.

Imurointi meni ihan mukavasti. Pikkuisen Viirua pelotti kovaääninen laite, mutta se tuli reippaasti tutustumaan paikallaan hurisevaa imuria. Kun sitten läksin imurin kanssa liikkeelle, Viiru pysyi lähellä, mutta kuitenkin kunnioittavan matkan päässä. Pari kertaa se yritti haukkua imurille, mutta lopetti heti, kun kielsin haukkumasta. Loppuaikana Viirua ei enää jaksanut koko imuri kiinnostaa ihan hirveästi.

Viiru on osoittautunut tähän mennessä luonteeltaan varsin rohkeaksi. Pikkuisen se ensin katselee asioita, mutta menee ihan hienosti sitten tutustumaan. Ihmisistä Viiru pitää ihan hirveästi, kaikki pitäisi moikata lämpimästi... Toisia koiria vähän arasteli aluksi, mutta nyt on ruvennut menemään rohkeasti myös niiden luokse - tosin aika vähänhän sitä vielä on koiria tavattu, kun rokotus on vasta ensi maanantaina, mutta tuttujen koirien kanssa on jo tehty tuttavuutta. Joka tapauksessa siis ihan mukavan rohkea pikkuotus tuo riiviö...


maanantai 4. kesäkuuta 2012

Tuotoksia ja ruokaa

Jokainen lapsiperheen elämää elänyt tietää, että lapsen tuotokset - pissat ja kakat - ovat tärkeitä keskustelunaiheita. Niin myös koiravauvan kanssa. Kummasti tulee keskusteltua siitä, milloin on pissattu ja kakattu viimeksi, minne tuotokset ovat syntyneet ja millaista tulos on ollut.

Viirun siisteyskasvatus on sujunut suurimmaksi osaksi mainiosti. Pissat tulevat mallikkaasti ulos, sisälle ei ole tullut kuin 1-2 pissat, nekin sanomalehdelle. Kakan kanssa onkin sitten vähän toinen juttu. Alkuun kakatkin tulivat mallikkaasti ulos tai sanomalehdelle, mutta nyt neiti on kehittänyt sellaisen tavan, että hiipii vaivihkaa johonkin nurkkaan ja pykää tuotoksensa sinne. Onneksi tuotokset ovat olleet varsin kiinteässä muodossa, joten ne on helppo siivota, mutta silti olisi tietysti mukavaa, jos kakat tulisivat jonnekin muualle kuin lattialle.

Emme ole vielä löytäneet mitään logiikkaa siinä, mihin tahtiin kakkaamista pitäisi kyttäillä ja viedä typykkää ulos. Jos onnistumme ennakoimaan tarpeet, kakatkin tulevat hienosti ulos. Mutta valitettavasti vatsan toimintarytmi ei ole ihan vielä avautunut, joten vähintään kerran päivässä pötkylät löytyvät sisältä. No, toisaalta pentu on vielä aika pieni, joten ehkä ei nyt kannattaisi hätäillä... :)



Vaihdoin muuten Viirun ruokailurytmiä muutama päivä sitten. Kolme ateriaa päivässä oli selvästi liikaa, kun nälkä ei ollut juuri koskaan ja ruoista jäi puolet syömättä. Neuvottelin kasvattajan kanssa, ja hän(kin) oli sitä mieltä, että voi jo kokeilla kahta ateriaa. Niinpä neitonen saa nyt ruokansa vain kaksi kertaa päivässä, ja johan on alkanut maistua! Nyt Viiru osaa jo ennakoida, että kun tullaan hihnalenkiltä aamulla ja illalla, on ruoan aika. Pentu tanssahtelee ruokakipon luo ja seuraa kupin täyttymistä herkeämättömällä innolla...

Tällä viikolla on edessä yksin olemisen opettelua. Hiukan jännittää, miten se sujuu - minulla kun ei ole aiempaa kokemusta yksin olemisen opettamisesta. Mies nimittäin opetti edelliselle koirallemme yksin olemisen jalon taidon (ja hyvin opettikin), nyt vastuu on minulla, kun olen kerran kotosalla koiran kanssa... Raportoin yksin olemisen edistymisestä, kunhan saadaan harjoittelu kunnolla käyntiin.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Mökillä kavereiden kanssa

Viiru pääsi tutustumaan mökkielämään koirakavereiden kanssa...

Tulimme eilen mökille. Viirulla oli kaverina vanhempieni Nappi-käppänä. Koirat painattelivat ulkona peräkanaa pitkät pätkät. Ilmankos Viiru nukkui hyvin viime yön...

Viiru kävi myös kastamassa talviturkkinsa. Vahingossa. Oli pikkuisen turhan utelias, putosi laiturilta veteen. Uimataito oli kunnossa, se tuli todistettua. Tänään ei ole enää uskaltautunut laiturille. Toivottavasti kesällä kuitenkin rupeaa uimaan - jos on kuuma kesä...

Tänään Viiru sai seurakseen vielä siskoni neljä koiraa. Meno on ollut aikamoista, kun kaksi pentua - Ansa ja Viiru - ja kolme vähän isompaa koiraa on pistänyt parastaan. Viirusta on paljastunut aikamoisen dominoiva pakkaus. Pentu ei pelkää ketään, käy kiinni kuin sika limppuun. Häntä vain sojottaa itsevarmasti pystyssä, vaikka vastassa olisi kymmenen kertaa isompi suursnautseri... Ansan kanssa on otettu yhteen aika monta kertaa (Ansa on 2 viikkoa Viirua vanhempi dandiedinmontinterrieri), välillä leikkisästi, välillä tosissaan.

Viiru osaa äristä ihan kiitettävästi. Välillä on saanut napata niskasta kiinni, kun neiti on haastanut riitaa muiden kanssa. Nyt on tosin rauha maassa. Tätä kirjoittaessani on ilta, koirat ovat kaikesta toiminnasta aika poikki, kaikki makailevat rauhassa. Jännittävää katsoa, montako päivää Viiru nukkuu, kun on saanut tuhlata energiaa mökillä ihan urakalla. Tänä aamuna unta riitti puoleen yhdeksään, ja eilen seurana oli vain yksi koira. Jos viiden koiran seura väsyttää samassa suhteessa, voisi kuvitella, että huomenna nukutaan piiiiiiiiiitkään...

tiistai 29. toukokuuta 2012

Opeteltavaa riittää

Viiru on nyt saanut tottua taas kaikenlaiseen uuteen - pennun elämä on kyllä melkoista uuden opettelemista... Pentu oli eilen ja tänään muutaman tunnin hoidossa "mummulassa" eli vanhemmillani. Siellä on reilun vuoden ikäinen kääpiösnautseri, joten koiraseuraakin oli tarjolla. Tänään kaverina oli myös Viirua pari viikkoa vanhempi dandie dinmontinterrieri. Vauhtia kuulemma riitti, kun pikkuriiviöt vähän leikkivät - sellaiset kolme tuntia putkeen... Ilmankos Viiru olikin pikkuisen sippi, kun hain sen kotiin.

Uutta on ollut myös autoilun opettelu. Sitä on harjoiteltu jo sunnuntaista asti. Nyt autoilu sujuu jo hienosti. Viiru menee makuulle auton penkille, pötköttelee siinä rauhassa, tänään jopa nukkui kyydissä. Hienoa, että autoilu sujuu, koska kesällä pitäisi autoilla vähän pitempiäkin pätkiä.

Viiru siis nukkui koko iltapäivän ja alkuillan. Kello 19 jälkeen iski sitten riiviökohtaus: tärkeintä oli saada upottaa hampaansa johonkin, mieluiten ihmisen jalkaan tai käteen... Riiviökohtaukset ovat vähän rasittavia, koska naskalihampaat ovat terävät, ja toisaalta pentu ei tunnu kuulevan mitään, kun jahtaa kaikkea, mikä liikkuu tai ei liiku... Onneksi tämän illan riiviökohtaus on ohi, ja pentu on taas suloinen itsensä... :)

Yksi pennun omistamisen vaikeimmista puolista on ollut valokuvaaminen. Viiru on sen verran vilkas, että yleensä, kun yritän ottaa kuvaa ja saan tähtäimeen hienon ilmeen tai asennon, koira liikkuu juuri sillä hetkellä, kun painan laukaisinta. Niinpä kameraan tallentuu hännänpää, koiran takamus tai puolikas silmää...

Tässä pari esimerkkiotosta:




Näitä kamerassa riittää. Onneksi on sentään jokunen parempikin otos. Jatkan kuvausharjoituksia.


sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kotiutumista

Olen yllättynyt siitä, miten nopeasti koiranpentu voi sopeutua uuteen perheeseen ja tilanteeseen. Viiru tuntuu ottavan vaihtuvat tilanteet vastaan rauhallisen lungisti, turhia hötkyilemättä. Ensimmäiset päivät ovat kuluneet suorastaan liian hyvin... Pessimisti minussa arvelee, että tämä ei voi mennä näin helposti...

Ensimmäinen yö uudessa kodissa meni todella rauhallisesti. Viiru tuli ensin meidän sänkyymme jalkopäähän nukkumaan (kyllä, olimme lepsuja ja otimme pennun sänkyyn). Siitä se sitten jossain vaiheessa yötä vaihtoi minun puolellani olevaan vuodevaatelaatikkoon, joka toimii yleensä lasten varasänkynä. Siinä koira sitten pötkötteli rauhallisesti koko yön. Minä ja mies kyllä heräilimme aina välillä tarkistamaan, nukkuuko pentu tosiaan koko ajan... Herätys tuli seitsemältä.

Toinenkin yö meni mukavasti. Tällä kertaa Viiru etsiytyi vanhemman lapsemme, 9,5-vuotiaan pojan viereen. Se nukkuikin siellä klo 5.30 asti, mutta heräsi, kun poika kävi vessassa. Heräsin itse siihen, kun koira tassutteli makuuhuoneeseemme. Sen mielestä oli jo ihan hyvä aika herätä... Viirua riehututti kovasti, se ei olisi enää millään mennyt nukkumaan. Lähdin sitten sen kanssa pienelle aamulenkille, jotta saisin kierroksia vähän alas. Se tepsikin: viiden minuutin lenkin jälkeen pentu oli taas valmis yöpuulle - tällä kertaa minun jalkopäässäni. Saimme nukkua klo 7.30 asti.

Muutenkin pentu on kovin kiltti. Vilkas, toki, ja naskalihampaat ovat ikävän terävät. Mutta satunnaisia riehumiskohtauksia lukuun ottamatta olemme päässeet tosi helpolla. Asiat tehdään ulos (jos vain huomaamme viedä pennun pihalle), ruokaa odotetaan istuallaan, luokse tullaan, kun pyydetään. Kunniaa pitää tietysti koiran luonteen lisäksi antaa myös Viirun vauva-ajan perheelle, jossa on selvästi tehty mallikalpoista varhaiskasvatustyötä...



Tähän väliin taas vähän odotusmuisteloita.

Kävimme katsomassa Viirua toisen kerran vappua edeltävänä viikonloppuna. Pennut olivat kasvaneet hurjasti. Meininki oli aika kovempi kuin silloin, kun pennut olivat n. 3-viikkoisia. Painimista, ärinää ja edes takaisin juoksemista oli hauskaa katsella. 

Viiru ilahdutti meitä tulemalla ovelle vastaan, kun tulimme. Tuskinpa se meitä ensimmäisestä kerrasta muisti, mutta silti oli mukavaa, että se oma pentu oli ensimmäisenä ovella vastassa.

Oli ihanaa nähdä, miten pentu oli kasvanut ja vilkastunut. Tuntui vain ihan kauhealta jättää se vielä kasvamaan, kun muiden pentujen uudet omistajat hakivat lapsukaisensa jo kotiin... Me emme kuitenkaan pystyneet ottamaan Viirua vielä, koska se olisi joutunut olemaan heti päivisin yksin kotona. Siksi jouduimme vielä odottamaan... 

lauantai 26. toukokuuta 2012

Koirahaaveet ja niiden toteutuminen

Viiru saapui eilen. Viirun virallinen nimi on Trasseli Bilehile, ja se on rodultaan schapendoes. Viirun hankkimista harkittiin pitkään. Edellinen koiramme Voltti (Sateenkaaren Volare, hovawart rodultaan) kuoli vanhuuden vaivoihin syksyllä 2010. Pitkään meni surressa - vannoimme, että uutta koiraa ei tule. Pikku hiljaa viime syksynä alkoi tuntua siltä, että ehkä sittenkin.

Tällä kertaa halusimme vähän pienemmän rodun, jota lapsetkin voisivat pieniä matkoja ulkoiluttaa itse. Luonteen piti olla huumorintajuinen, avoin, utelias ja rohkea. Rodun terveys  oli myös tärkeää. Pitkän etsimisen jäkeen aloimme harkita schapendoesia.

Otimme yhteyttä lähellä asuvaan, mukavan tuntuiseen ja kasvatusideologialtaan meille sopivaan kasvattajaan. Kävimme tutustumassa hänen koiriinsa. Ihastuimme rodun energisyyteen ja hyväntuulisuuteen. Sitten piti vain odottaa...




Odotusta kesti maaliskuulle. Maaliskuun puolivälissä saimme ilouutisia: pennut olivat syntyneet 9.3., joukossa 3 narttupentua. Pääsimme tutustumaan pentuihin pääsiäisenä. Kaksi narttua oli vielä vapaana. Viiru oli pikkuisen isompi kuin toinen vapaana oleva narttupentu. Sen pää oli vähän leveämpi. Viiru myös tuli ensimmäisenä luoksemme. Kun kasvattaja vielä totesi, että Viirussa olisi enemmän näyttelyainesta kuin toisessa pennussa, valinta oli selvä. Vaikka emme mitään näyttelytähteä olleet hakemassa, ajatus oli, että jokusessa näyttelyssä olisi kiva käydä - ja aina mukavampi on mennä sievän pennun kanssa...

Haikein mielin jätimme pennut kasvamaan. Mukaan tuli sentään muutama valokuva.

Ennen tätä päivää on tapahtunut paljon. Odotuksesta lisää myöhemmin.