Uutta oppimassa

Tällä viikolla sitä on saanut kokea lähes yhtä suurta ylpeyttä kuin silloin, kun omat lapset oppivat kävelemään... No, ei ehkä ihan samaa luokkaa, mutta ylpeyttä kuitenkin. Jännittävää, miten suurta onnistumisen tunnetta voi tuntea, kun koira oppii jonkun uuden käskyn tai tavan - ihan kuin olisi itse tehnyt kovinkin suuren jutun...

Viiru on oppinut viime päivinä paljon uusia asioita. Toissapäivänä saatiin viimein haltuun maahan-käsky oikein kunnolla. Nyt maahanmeno sujuu kotona, metsässä ja kadulla - sekä vauhdista että paikaltaan. Maahanmeno on jo sen verran vauhdikas, että sillä voisi tehdä vaikutuksen jo tottistuomariinkin...

Toinen ilahduttava uusi taito on ulos pyytäminen. Eilen Viiru nimittäin pyysi oma-aloitteisesti ulos, kun oli "isompi hätä". Siitä riemuitsin erityisesti, heräsi toivonkipinä, että jospa ne matot sittenkin saisi lattialle jossain vaiheessa...

Uusia kokemuksia saatiin eilen enemmänkin. Viiru nimittäin pääsi ensimmäisiin hakutreeneihinsä. Autossa odottelu ei ole ihan Viirun lempipuuhaa, joten se meuhkasi autossa aika lailla - haukku kuului metsään asti. Kumma kyllä, autossa haukkuminen ei sitten enää metsässä näkynyt. Viiru ymmärsi makkararingin idean varsin nopeasti. Ahneen koiran kouluttaminen on kyllä tässä mielessä helppoa - missä on ruokaa, siellä on Viirukin. :)

Makkararingin jälkeen kokeiltiin sitten yhtä oikeata etsimistäkin. Alkutyöskentelyä haittasi vähän kakkahätä, mutta kun toimet saatiin suoritettua, malttoi Viiru löytää piilossa olevan maalimiehen ihan hienosti. Koira oli kovin ilahtunut, kun kuusen alta löytyi ihminen ja m-a-k-k-a-r-a-a!!! Myös pois metsästä tultiin hienosti maalimiehen kanssa. Sen verran intona Viiru oli, että olisi lähtenyt saman tien hakemaan vielä toistakin maalimiestä, mutta sitä emme sentään tehneet, jotta jäi nälkää tulevaan työskentelyyn. 

Hakuharjoituksissa oli myös mukana Viirun sisko Noomi. Oli hauska vertailla, miten erilaisia ja kuitenkin niin samanlaisia pennut olivat. Noomilla on hurjasti pitempi karva kuin Viirulla, sillä on myös oikeasti valkoista väriä turkissaan, Viiru kun on käytännössä musta-harmaa. Kovin kauaa pikkuneidit eivät saaneet olla keskenään, kun piti ruveta treenaamaan, mutta ehkäpä leikkihetki järjestyy sitten toisella kertaa.

Kotona Viiru oli kyllä aikas poikki, nukkui sikeästi loppuillan, sen verran heräsi, että iltapissatus saatiin tehtyä...

Parin-kolmen viikon kuluttua päästään kokeilemaan hakemista sitten lisää. Ehkä muistan silloin ottaa kameran mukaan, jotta saan tänne hakukuvia.