Puheautomaattina

Olin ihan unohtanut, millaista moottoriturpaa koiran kanssa oleminen vaatii. Huomaan olevani koko ajan äänessä, kun selitän Viirulle kaikenlaisia asioita. Olen sitä tyyppiä, joka juttelee koirille koko ajan. Edelliselle koirallemmekin selitin kaikenlaisia asioita, lähinnä mitä teen ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Olin vain tosiaan ehtinyt unohtaa tämän ulottuvuuden koiran kanssa elämisestä.

- - - - - - - - -

Tähän väliin kuva edellisestä koirastamme Voltista (Sateenkaaren Volare, 18.5.1999 - 12.9.2010). Siihen kun tulee aina välillä viitattua. :) Voltti oli rodultaan hovawart, eli kunnioitettavasti yli 11-vuotiaaksi, kunnes selkä sitten petti. Sai kuitenkin viettää ihan viimeiseen asti täyttä elämää. Tämä kuva on huhtikuulta 2009, jolloin koira oli melkein 10-vuotias.

- - - - - - - - - -

Mutta asiaan. Huomasin taas tänään höpöttäväni koiralle ihan mitä sattuu. Sain itseni kiinni mm. siitä, että perustelin koiralle, miksi laitoin terassin portin kiinni enkä siis päästänyt sitä pihalle yksinään. Kerroin, että "mä rupean katos imuroimaan, ja sitten en voi vahtia sua, ettet lähde mihinkään kauas". Pikkuisen tunsin itseni kyllä hölmöksi, kun huomasin, mitä puhuin. Viiru kyllä katseli nappisilmillään kauniisti ja oli ymmärtävinään...

Tänään kokeilin imurointia. Edellisen kerran imuroimme viime viikon perjantaina, juuri ennen kuin lähdimme hakemaan Viirua kotiin (ja siksi olimme vähän myöhässä pennun hakureissusta - huomasin ihan vähän ennen lähtöaikaa, että ehkä kannattaisi imuroida nyt eikä sitten, kun on tultu pennun kanssa kotiin...). Täytyy sanoa, että kyllä oli aikakin imuroida, aika paljon hiekkaa oli tullut Viirun tassuissa ja lasten kengissä sisälle asti.

Imurointi meni ihan mukavasti. Pikkuisen Viirua pelotti kovaääninen laite, mutta se tuli reippaasti tutustumaan paikallaan hurisevaa imuria. Kun sitten läksin imurin kanssa liikkeelle, Viiru pysyi lähellä, mutta kuitenkin kunnioittavan matkan päässä. Pari kertaa se yritti haukkua imurille, mutta lopetti heti, kun kielsin haukkumasta. Loppuaikana Viirua ei enää jaksanut koko imuri kiinnostaa ihan hirveästi.

Viiru on osoittautunut tähän mennessä luonteeltaan varsin rohkeaksi. Pikkuisen se ensin katselee asioita, mutta menee ihan hienosti sitten tutustumaan. Ihmisistä Viiru pitää ihan hirveästi, kaikki pitäisi moikata lämpimästi... Toisia koiria vähän arasteli aluksi, mutta nyt on ruvennut menemään rohkeasti myös niiden luokse - tosin aika vähänhän sitä vielä on koiria tavattu, kun rokotus on vasta ensi maanantaina, mutta tuttujen koirien kanssa on jo tehty tuttavuutta. Joka tapauksessa siis ihan mukavan rohkea pikkuotus tuo riiviö...