Viiru on jo niin hyvin kotiutunut, että sen oikea luonne alkaa pikku hiljaa paljastua. Näytämme olevan tekemisissä erittäin taisteluhaluisen otuksen kanssa. Sitkeyttä on vaikka muille jakaa, esim. vetoleikeissä koira ei luovuta koskaan. Niinpä piti sitten oikein tutustua koirakirjasta siihen, miten taisteluhaluisen koiran kanssa pitikään leikkiä... Olemmekin koettaneet keskittyä leikeissä aivotoimintaa harjoittaviin leikkeihin taistelujen yms. sijaan. Toivottavasti näin pystyy tukemaan paremmin koiran tasapainoista kehitystä.
Pureminen on - pennuille tietysti luontaiseen tapaan - pop. Kaikki mahdollinen hampaiden ulottuvilla oleva tavara kelpaa purtavaksi. Niinpä esimerkiksi lasten on pitänyt opetella nostamaan kengät ja lelut hampaiden ulottumattomiin. Sitkeyttä ja taistelutahtoa osoittanee myös se, että Viiru kyllä irrottaa otteensa pureskeltavasta kohteesta ihan kiltisti, mutta koettaa hetken kuluttua, josko pureminen olisi tullut sallituksi... Tätä voikin sitten jatkaa vaikka kuinka kauan tahansa, ainakin siihen asti, kun mielenkiinto ohjataan johonkin muuhun.
Olemme koettaneet nyt viedä Viirua mukanamme mahdollisimman moneen paikkaan, jotta se tottuisi kaikenlaiseen. Autossa matkustaminen on jo ihan tuttu juttu, sinne osataan jo kiivetä kiipeä-käskyllä. Viiru matkustaa autossa yleensä takapenkin jalkatilassa. Nyt se rupeaa jo rennosti nukkumaan, kun auto lähtee liikkeelle - alkuun piti aina istua tai seistä.
Autolla on käyty monessa paikassa, mm. minun työpaikallani, Tampereen keskustassa (Hämeenkadulla ja Kuninkaankadulla), Mobilian liikennepuistossa ja mökillä. Viiru on usein alkuun hetken varautunut, mutta rentoutuu nopeasti ja on varsin itsevarma. Esimerkiksi Tampereen keskustassa koira kulki hetken tiukasti vierelläni, mutta muutaman minuutin jälkeen se kuljeskeli jo häntä itsevarmasti pystyssä minun edelläni. Mukavaa, että kauhean paljon pelottavia asioita ei ole vielä löytynyt. Pahin on tähän mennessä ollut käpytikka, joka yhtenä aamuna hakkasi katulampun metallikuorta. Siitä syntynyt ääni oli Viirun mielestä hir-ve-än pelottava, se kulki jalkani vieressä ja inisi. Hetken kuluttua ääneen sitten onneksi totuttiin, ja taas painateltiin häntä iloisesti pystyssä...
Kuulostaa niin tutulta, taistelutahtoa löytyy täältäkin! Pureminen on jälleen saanut uuden vaihteen silmään, liekö hampaiden tippuminen kohta edessä? Meillä on mennyt pari viikkoa Noomin ja itseni sairastellessa, mutta täältä noustaan taas. Viiru näyttää näissä kuvissa kyllä todella ruskeasävyiseltä (muistan, että pentujen ollessa pieniä tihrustettiin pitkään onko jokin niistä ruskea vaiko kaikki siniharmaita)!
VastaaPoistaMeillä Viirulta on lähtenyt ylähampaistosta jo kolme hammasta... :) Odottelinkin, koska rupeavat lähtemään, koska siskoni 2 viikkoa Viirua vanhemmalta dandiedinmontinterrieriltä on lähtenyt ekat hampaat jo kauan sitten.
VastaaPoistaMeillä tuo pureminen on oikeastaan aamujen ongelma - silloin Viiru saa aina hirveät hepulit, ja niiden aikana sitten purraan ihan kaikkea... Onneksi on se suihkepullo, se toimii loistavasti.
Viiru on jossain valossa kyllä pikkuisen ruskeasävyinen, mutta yleensä kyllä mun mielestäni kuitenkin enemmän harmaa. Teidän Noomi on hauskan näköinen, kun sillä on (ainakin niissä videoissa) niin puhtaanvalkoiset jalat, Viirun jalat on jo ihan tummanharmaat, samoin ne vaaleat osat muutenkin. Jännä nähdä, minkä värinen siitä sitten tulee...