Hakuilemassa

Tänään oli taas hakutreenit. Olimme saaneet mukavasti taas yhden uudenkin koirakon mukaan. Yhteensä koiria oli treenaamassa seitsemän.

Talvitreenaaminen on tietysti vähän hankalaa, kun lunta on riittämiin... Muutaman tunnin kun tallailee maalimiehenä ja oman koiran perässä, tietää tallanneensa - hiki lentää ja reisissä tuntuu. Hyvää treeniä siis niin koiralle kuin ohjaajallekin...

Viiru on edistynyt haussa ihan mukavasti. Se tietää, mistä hommassa on kyse, ja tekee töitä innokkaasti. Tänään ajattelinkin sitten, että voisin koettaa päästä vähän eteenpäin hommassa eli ottaa Viirun takaisin päin, kun se on varmasti hajulla. Sen verran koetin ottaa varman päälle, että koska Viirulla on juoksut, otettiin ensimmäinen maalimies "vanhaan malliin" eli ei mitään pakituksia vaan vain tuuli-ilmaisuna.

Taas kerran opin sen, että koira osaisi kyllä, jos antaisin sen osata... Ensimmäisellä maalimiehellä Viirulla nimittäin oli selvästi haju, mutta koska se oli menossa maalimiehelle "väärää kautta" eli eri kautta kuin olin kuvitellut hajun tulevan, en sitten uskaltanut päästää Viirua sitä kautta... No, löytyi se maalimies muutenkin, mutta kylläpä harmitti, kun en ollut luottanut koiraan. Ehkä vielä joskus opin...

Toinen maalimies menikin sitten helposti, piilo oli lähellä ja tuuli kävi hyvin. Viiru painatteli suoraan maalimiehelle.

Kolmannella piilolla minä sössin taas... Että otti pattiin. Tarkkaavaisuus herpaantui hetkeksi, ja siinä kohdassa Viiru otti sen verran vauhtia, että liinan pää lipesi kädestäni. Viiru ei sitten ollut vielä hajulla, joten lähti kiertelemään ihan miten sattui. Onnistuin hukkaamaan koko koiran - onneksi se meni keskilinjalle, josta muu porukka otti sen kiinni. Sitten vain homma uusiksi, ja maalimies löytyikin helposti. Mutta kyllä harmitti, että taas onnistuminen oli minusta kiinni, tai siis epäonnistuminen...

No, neljäs maalimies otettiin sitten taas varman päälle. Sinne mentiinkin sitten taas suoraan ja nopeasti - meikäläinen yritti parhaansa mukaan pysyä liinan perässä... Hiki tuli.

Mitä tästä opimme: Minun pitää olla tarkempi ja oppia lukemaan koiraa paremmin. Ehkä sitten joskus... Se on kuitenkin hyvä, että vaikka minä sössin, koira etsii innokkaasti, sen motivaatio ei häviä.

Treenien jälkeen vähän väsytti.

"Voitko jättää mut rauhaan ja mennä jonnekin muualle kameras kanssa..."

Tällä kertaa treeneissä oli myös Viirun sisko Noomi. Oli hauska nähdä Noomia pitkästä aikaa. Jäimme treenien jälkeen Noomin emännän kanssa ulkoiluttamaan neitejä. Oli huvittavaa nähdä, miten samasta puusta siskokset ovat veistettyjä - eron huomasi oikeastaan vain karvan määrästä (Noomilla oli karvanlähtöaika) ja värityksestä. Muuten koirat olivat kyllä temperamentiltaan ja liikkeiltään hyvin samanoloisia. Harmi, kun ei ollut kameraa mukana, olisi saanut pari hauskaa kuvaa, kun molemmat tuijottivat samaan suuntaan samassa asennossa... Typyköillä näytti olevan hauskaa keskenään, joten kimppalenkit varmaan jatkuvat, kun päästään taas samoihin treeneihin. 

Hyvää alkanutta vuotta!

Huh, onpa edellisestä postauksesta kulunut aikaa... Täytyy koettaa muistella, mitä kaikkea tässä onkaan ehtinyt tapahtua...

Viiru on tietysti kasvanut kovasti, ja ehkä oppinutkin jotain. Hakutreeneissä olemme käyneet säännöllisen epäsäännöllisesti. Haku tuntuu sopivan neitoselle, se nauttii kovasti työn tekemisestä. Nenän käyttö sujuu sen verran hyvin, että nyt pitäisi miettiä, mikä olisi seuraava etenemisaskel. Tähän mennessä on harjoiteltu sitä, että haju ylipäätään löytyy. Se onkin jo hyvin hallussa. Seuraavaksi koetetaan sitten ehkä sitä, että palataan hajun saamisen jälkeen keskilinjalle ja koetetaan siitä lähettämistä. Saas nähdä, miten käy...

Agilityakin on jo aloitettu. Agility-ohjauksesta vastaa vanhempi lapsista (10,5 v.), tosin minä olen treeneissä apuna, jotta saadaan homma etenemään järkevästi. Takana on kolmet treenit, viimeksi oli ensimmäinen kerta, kun pääsin itse mukaan, ja pääsimmekin nyt kivasti eteenpäin. Viiru otti ohjaajaan kunnon kontaktin, lopputreenit pystyttiin ottamaan jo vapaana eli ilman remmistä pitelemistä. Toivottavasti edetään jatkossakin yhtä hyvin.

Tokoilua olemme aloittamassa helmikuun puolivälissä. Sitten alkaakin olla harrastuspaletti kasassa.Viirun kanssa on kiva harrastaa, kun se on niin kovin innokas tekemään kaikenlaista.

Kuvassa Viiru syyskuussa eli puolivuotiaana.

Näyttelyissäkin olemme ehtineet käydä ensivisiitistä innostuneina. Lahden ryhmänäyttelyssä olimme tammikuun puolivälissä. Siellä arvostelijana oli Marianne Holm, tuloksena JUN ERI 1 SA PN-3. Melkoinen yllätys... Positiivinen, tietysti. Piste i:n päällä oli erittäin positiivinen arvostelu.

Viime viikonloppuna uskaltauduimme isompaan kehään eli Turun kv-näyttelyyn. Siellä linja oli tiukempi, tuomarina tanskalainen Tomas Rohlin. Tuloksena JUN ERI 2. Hyvin meni siis sekin näyttely. Tuomari oli tiukkana SA:iden kanssa, niitä tuli vain kolme, niistäkin kaksi valmiille valioille. Arvostelu oli tälläkin kertaa oikein mainio. 

Näyttelykokemuksissa parasta on ollut se, että meidän pikkuneiti on osannut käyttäytyä... Viime viikonloppuna havaitsin senkin, että Viiru osaa myös seistä hiljaa paikallaan - kunhan annan sen tehdä niin. Minun pitää siis olla seisottamatta ja jatkuvasti häiritsemättä koiraa, niin se seisoo kyllä... Aina oppii uutta, ja taas kerran vika oli siellä hihnan toisessa päässä. :)

Tänään siirryttiin sitten taas vähän uuteen aikakauteen, kun Viiru aloitti vihdoin ja viimein juoksut. Isäntä osti Viirulle hienot pinkit pöksyt. Koiraparka on melko järkyttynyt, housut eivät kauheasti viehätä... Muuten käytöksestä ei vielä huomaa mitään erikoista, katsotaan sitten, miten käy, kun valeraskausaika iskee...

Tässä vielä Viiru pöksyineen. Kuvan laatu ei päätä huimaa,

mutta ehkä siitä jotain näkee...

Jospa ei tällä kertaa enempää, ettei tule maratonpostausta. Koetan aktivoitua taas ja kirjoitella useammin. Kerrottavaa kyllä riittää, sen verran vauhdikasta meno on tuon neitosen kanssa.