Voihan vatipää...

Edellisessä postauksessa valitinkin jo hotspotin uusimisesta. No, tulehdus lähti paranemaan ihan hienosti kyllä, mutta sitten tulikin ongelmia. Viiru nimittäin onnistui aina raapimaan salakavalasti paranevaa hotspot-kohtaa niin, että ihoon tuli sitten haava. Ja kun haava rupeutui, se taas raapi... Jouduin sitten leikkaamaan karvat alas (jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt tehdä se heti, mutta kun ajattelin, että jospa saataisiin kohta paranemaan ilmankin, niin ei olisi tarvinnut kasvatella karvoja uudelleen). Niinpä neitosen vähäinen otsatukka on vieläkin vähäisempi...

Karvojen leikkaaminenkaan ei sitten ihan kokonaan auttanut, vaikka nopeutti kyllä ruven paranemista. Edelleen Viiru onnistui raapimaan itseään, kun silmä vältti. Hassua kyllä, se ei koskaan raapinut rupea rikki silloin, kun koirat olivat kaksin kotona, vaan aina silloin, kun täällä oli ihmisiäkin... No, joka tapauksessa piti sitten käydä hankkimassa eläinlääkäriltä koiralle vati päähän. Ja siitähän Viiru tietysti tykkäsi ihan hirveästi...

Näistä kuvista ehkä näkee, kuinka paljon Viirua ottaa pattiin...

Tällä hetkellä tuossa entisessä hotspot-kohdassa on pientä karvansänkeä ja vähän vielä rupea. Koira ei ole kovin kaunis, kun otsassa paistaa lähes kalju läntti. Kasvattelemme siis karvaa tässä ihan rauhassa, tämän syksyn näyttelyt jäävät väliin, katsellaan sitten kevätpuolella - ehkä pääsemme kehään vielä ainakin kerran nuorten luokassa, jotta ei jää tuo luokka kokonaan väliin... Maaliskuussa Viiru täyttää 2 v., ja silloin onkin edessä jo avoin luokka. Mutta jos ottaisi tavoitteeksi päästä näyttelyyn kerran ennen maaliskuun 9. päivää, saisi tosiaan sanoa, että nuorten luokassakin tuli käytyä.

Keskitymme siis tämän syksyn nyt muihin harrastuksiin. Onpahan hyvää aikaa treenailla sitä rally-tokoa. Kurssi alkaakin jo parin viikon kuluttua.

Paluu arkeen ja blogin pariin

Onpa aika kulunut huomaamatta... En ole unohtanut blogia, mutta jotenkin sitä vain on ollut niin paljon tekemistä, että en ole saanut aikaiseksi kirjoitella. Jospa nyt taas aktivoituisi, kun syksy rutiineineen pääsee käyntiin.

Meidän laumaamme on tullut uusi jäsen, dandiedinmontinterrieri Lotta (Zimyrs Yelly Belly). Lotta täyttää 7.9. 5 kk eli on vielä melkoisessa riiviöiässä. Viirun ja Lotan yhteiselo on sujunut erinomaisesti, tosin niin ajattelinkin - Viiru on onneksi hyvin sosiaalinen tapaus, joten en pelännyt, että se mitenkään osoittaisi mieltään. Välillä Viiru on liiankin kiltti, meidän on mm. pitänyt laittaa Viiru toiseen huoneeseen syömään, koska se antaa röyhkeälle pennulle oman ruokansa, jos pentu vain tulee katsomaan kipolle...

Tässä koiruudet ovat juuri tavanneet. Olemme hakeneet Lotan Vaasasta ja ottaneet Viirun kyytiin siskoltani.

Tässä Lotta on ollut kotona pari-kolme viikkoa. Leikki sujuu jo hyvin - välillä ehtii pysähtyäkin.

Näyttelyissä

Keväällä kävimme Viirun kanssa aika paljon näyttelyissä. Tulokset olivat ihan kohtalaiset, kovin keskeneräinenhän tuo koira vielä on. Välillä Viiru ei oikein halunnut esiintyä - tai oikeastaan kaverit olivat kiinnostavampia kuin se näyttelysuoritus -, joten homma meni pomppimiseksi ja kiskomiseksi. Silloin saatiin muutama EH. Kävin Viirun kanssa sitten TamSKin näyttelykoulutuksissa muutaman kerran, ja se auttoikin. Viiru tajusi, mitä näyttelyissä tehdään. Tuloksena oli sitten loppukevään näyttelyistä ERIt (3 kpl) ja oikein mukavat arvostelut. 

Syksyn näyttelyitä en ole muuten vielä päättänyt, mutta rodun erikoisnäyttelyyn mennään syyskuussa. Viirulla on nyt sellainen pieni ongelma, että Lotan kanssa riehuminen on vähentänyt "kivasti" pääkarvoja - otsatukkaa ei juurikaan ole. Nyt olen aloittanut biotiinin tehokuurin, ja se näyttäisi jo vähän auttavan. Elättelen siis toivoa, että saamme otsatukan takaisin. Katsotaan sitten tukan kasvamisen myötä, mihin näyttelyihin mennään... 

Meidän kalju koiruutemme...

Ruoka

Ruoan kanssa on tässä taisteltu koko kevät. Viiru on niiiiiiiin ronkeli, että oksat pois. On ollut aika tottuminen tuohon ronkeliuteen, edellinen koiramme Voltti nimittäin oli ehkä maailman ahnein koira... Viirun kanssa on kokeiltu nyt vaikka mitä ruokia, aina ne rupeavat muutaman viikon kuluttua tökkimään.

Siirsin Viirun keväällä NEUhun (Vogel-NEU), ja hotspotit loppuivat kyllä nopeasti. NEU alkoi tökkiä jossain vaiheessa, ja sitten ajattelin, että kokeillaanpa barffausta. No, se sujui muuten hyvin, mutta alkoi taas tökkiä eli ei kelvannut. Siinä vaiheessa ajattelin, että olkoot ronkeli, minä tarjoan, mitä huvittaa. Ostin Canagan-merkkisiä nappuloita. Ne menivät alkuun ihan ok (annoin samalla myös vähän raakaruokaa, mm. rustoluita ja kanankauloja, jauhelihaa ja muita lihamössöjä), mutta alkoivat nekin sitten jäädä kippoon. Nyt sitten tänään huomasin, että hotspot on tekemässä paluuta... En tiedä, johtuuko tuohon nappulaan siirtymisestä vai kosteasta kesäsäästä vai mistä. Canagan on kyllä viljaton ruoka, mutta voihan siellä olla joku muu ainesosa, joka ärsyttää. No, ajattelin siis jättää tuon nappulan kuitenkin pois ja siirtyä takaisin NEUhun + raakaruokaan. Katsotaan, miten sillä sujuu... Ärsyttää kovasti tuo hotspotin uusiutuminen, monta kuukautta meni hienosti ilman niitä...

Lopuksi

Lupaan taas pyhästi kirjoitella vähän useammin... Tarkoitus olisi tässä syksyllä käynnistellä harrastuksiakin uudelleen, ovat olleet kesätauolla. Uutena lajina kokeilemme rally-tokoa, saas nähdä, miten se meille sopii...

Kesäterkut uimaan pakotetulta (=veteen nostetulta) Viirulta!

Viiru 1 v.

Niin se aika kuluu - Viiru täytti eilen (9.3.) yhden vuoden. Juhlinta oli hyvin hillittyä, päivänsankari ei oikein tainnut tajuta, mitä ne onnittelut tarkoittivat... :)

Lapissa

Paljon on taas ehtinyt tapahtua sitten edellisen postauksen. Kävimme hiihtolomalla Lapissa, Pyhätunturilla. Viiru näytti tykkäävän Lapin maisemista, mutta erityisesti se tykkäsi siitä, että koirakaverit Ansa, Seela ja Nappi olivat mukana. Elämä Lapissa ei muuten niin hirveästi eronnut kotielämästä, samat ruokailut ja ulkoilutukset sielläkin oli.

Viirun kanssa on kyllä kiva reissata, koska automatkailu sujuu hyvin ja se sopeutuu nopeasti uusiin paikkoihin. Välillä tosin pitää vähän haukkua, jos kuuluu epämääräisiä ääniä, mutta muuten otetaan varsin lungisti.

Viiru lempipuuhassaan eli kurkkimassa, mitä sieltä penkan takaa voisi löytyä...

Harrastuksia

Agilityharrastus on päässyt kohtuullisesti käyntiin. Olemme käyneet yhdessä TamSKin valmennusryhmässä harjoittelemassa. Harjoittelu on ollut aika omaehtoista, koska muu ryhmä on niin paljon edellä meitä. Seurana meillä on Nappi-kääpiösnautseri ja äitini. Nuutti harjoittelee ohjaamaan kovasti Viirua, minä sitten koetan olla tukena ja opastamassa. 

Pikku hiljaa Nuutille ja Viirulle alkaa löytyä yhteinen sävel. Nyt Viiru jo suurimman osan ajasta pitää kontaktin Nuuttiin oikein mallikkaasti. Viime kerralla kaksikko pääsi jo etenemään kohtuullisen pitkän radanpätkänkin. Esteitä ei vielä osata kaikkia, mutta ei tietenkään tarvitsekaan. Meillähän ei ole mikään kiire treenata, joten ei haittaa, vaikka sekä ohjaaja että koira vielä opettelevat. Minä olen sitten välillä opettanut vaikeampia esteitä, esim. keppejä ja kontakteja kiipeämisesteissä. Katsotaan, miten pitkälle agissa päästään...

Tokoakin kävimme harjoittelemassa pariin kertaan, mutta sitten erinäisten yhteensattumien vuoksi kurssi jäi kesken. Sen verran kipinää kuitenkin hommasta sain, että koetan saada meidät vielä toiselle kurssille ja aktivoitumaan täällä kotonakin. 

Huolenaiheita

Pieni huolenaihekin tässä saatiin. Viirulla oli pari viikkoa sitten hotspot toisen korvan alla poskessa. Ajattelin, että koiruus on sukellellut lumessa niin paljon, että kosteutta on jäänyt korvan alle ja siitä on sitten hautunut hotspot. Vaiva menikin ohi antibiooteilla ja kipeän kohdan ajelemisella. (Haava oli välillä ällöttävän näköinen... Onneksi ällöttävin aihe meni nopeasti ohi.)

No, nyt pari päivää sitten tuli toiseenkin poskeen hotspotin alku. Onneksi huomasin sen heti. Olen nyt putsaillut kohtaa Betadinella, ja se näyttäisi jo paremmalta. Rupesin kuitenkin miettimään, mistä hotspot voisi johtua. Päätin sitten pikapikaa vaihtaa ruoan. Nyt syötämme Viirulle ainakin vähän aikaa Neuta, katsotaan sitten jonkin ajan kuluttua, uskaltaisiko lisätä jotain vehnätöntä kuivaruokaakin... Toivottavasti nuo hotspotit jäävät nyt sitten historiaan...

Jos riehuu liikaa, voi käydä huonosti...

Tänään oli taas hakutreenien aika. Viimeviikkoisesta mokailuistani oppineena jopa suunnittelin treenin etukäteen... Tarkistin kyllä suunnitelman järkevyyden kokeneemmilta harrastajilta, jotta en mennyt ihan metsään.

Maalimiehiä oli neljä - yksi vähemmänkin olisi voinut olla, näin jälkeenpäin ajateltuna. Kokeilimme sellaista harjoitusta, että etsimme maalimiehen ensin, sitten pakitimme keskilinjalle asti (maalimiehet olivat lähellä, joten pistosta ei tullut pitkä), sieltä lähetin Viirun sitten ihan itsekseen etsimään (päästin siis irti).

Ensimmäisellä maalimiehellä Viiru merkkasi miehen ja vinkui, kun joutui lähtemään pois. Ihan heti se ei tajunnut, että piti mennä takaisin maalimiehelle. Koira nimittäin lähti keskilinjaa eteenpäin ikään kuin etsimään seuraavaa maalimiestä. Tuli kuitenkin kutsusta takaisin. Menin keskilinjalta vähän eteenpäin kohti maalimiestä ja lähetin koiran uudelleen. Lamppu syttyi, ja Viiru juoksi suoraan maalimiehelle. Jee, makkaraa!!!

Seuraavat kaksi maalimiestä menivät loistavasti. Viiru hiffasi, että keskilinjalta piti mennä takaisin maalimiehelle. Huima edistysaskel!

Viimeisellä maalimiehellä iski ilmeisesti pieni väsymys. En palannut maalimieheltä keskilinjalle vaan jäin vähän edemmäksi. Lähetin koiran. Se ei enää muistanut, että piti mennä maalimiehelle vaan lähti haahuilemaan. Kutsuin koiraa, se katsoi minua, mutta ei oikein tiennyt, tulisiko. Silloin keskilinjalla ollut edellisen maalin maalimies taputteli vähän tyhjää makkarapurkkia. Oli ihan kuin Viiru olisi herännyt: ai niin, se maalimies... Ja ei kun suoraan maalimiehelle. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Voi tosiaan olla, että tuo viimeinen maalimies olisi ollut hyvä jättää väliin, mutta toisaalta koira kyllä etsi maalimiehen hyvin, kun taas muisti, mitä oli tekemässä.

Ihanaa, että saatiin vähän edistystä haussa. Tässä vaiheessa jatketaan sitten varmaan pitkään. Nyt tuleekin pitkähkö hakutauko, kuukauden verran, kun päivämäärät eivät vain sovi. Toisaalta tauko voi tehdä vauvakoiran pääkopalle ihan hyvää - ties vaikka ajatus kypsyisi...

Treenien jälkeen lähdettiin taas Noomi-siskon (Trasseli Balladi) kanssa lenkille. Tällä kertaa oli kamerakin mukana. Tässä pari otosta.

Juostaan, juostaan... Vauhti oli suurimman osan ajasta melko kova - 

kuvien ottaminen kohtuullisen vaikeaa...

Ja välillä piti vähän painia - ja rähistä.

Pienen hetken pystyi olemaan paikallaankin...

Riehuminen oli sen verran rajua, että illalla Viiru alkoi sitten ontua toista takajalkaansa. Ilmeisesti reisilihas on jumissa. Koira jaksoi kuitenkin iltapäivällä vetää ihan hyvän kävelylenkin, joten mitään äkkinäistä "vikaa" jalkaan ei tullut. Nyt pitää sitten ottaa hetki rauhallisesti, että rasituksista palaudutaan. Ei siis huomenna juoksulenkkiä minun kanssani...

Hakuilemassa

Tänään oli taas hakutreenit. Olimme saaneet mukavasti taas yhden uudenkin koirakon mukaan. Yhteensä koiria oli treenaamassa seitsemän.

Talvitreenaaminen on tietysti vähän hankalaa, kun lunta on riittämiin... Muutaman tunnin kun tallailee maalimiehenä ja oman koiran perässä, tietää tallanneensa - hiki lentää ja reisissä tuntuu. Hyvää treeniä siis niin koiralle kuin ohjaajallekin...

Viiru on edistynyt haussa ihan mukavasti. Se tietää, mistä hommassa on kyse, ja tekee töitä innokkaasti. Tänään ajattelinkin sitten, että voisin koettaa päästä vähän eteenpäin hommassa eli ottaa Viirun takaisin päin, kun se on varmasti hajulla. Sen verran koetin ottaa varman päälle, että koska Viirulla on juoksut, otettiin ensimmäinen maalimies "vanhaan malliin" eli ei mitään pakituksia vaan vain tuuli-ilmaisuna.

Taas kerran opin sen, että koira osaisi kyllä, jos antaisin sen osata... Ensimmäisellä maalimiehellä Viirulla nimittäin oli selvästi haju, mutta koska se oli menossa maalimiehelle "väärää kautta" eli eri kautta kuin olin kuvitellut hajun tulevan, en sitten uskaltanut päästää Viirua sitä kautta... No, löytyi se maalimies muutenkin, mutta kylläpä harmitti, kun en ollut luottanut koiraan. Ehkä vielä joskus opin...

Toinen maalimies menikin sitten helposti, piilo oli lähellä ja tuuli kävi hyvin. Viiru painatteli suoraan maalimiehelle.

Kolmannella piilolla minä sössin taas... Että otti pattiin. Tarkkaavaisuus herpaantui hetkeksi, ja siinä kohdassa Viiru otti sen verran vauhtia, että liinan pää lipesi kädestäni. Viiru ei sitten ollut vielä hajulla, joten lähti kiertelemään ihan miten sattui. Onnistuin hukkaamaan koko koiran - onneksi se meni keskilinjalle, josta muu porukka otti sen kiinni. Sitten vain homma uusiksi, ja maalimies löytyikin helposti. Mutta kyllä harmitti, että taas onnistuminen oli minusta kiinni, tai siis epäonnistuminen...

No, neljäs maalimies otettiin sitten taas varman päälle. Sinne mentiinkin sitten taas suoraan ja nopeasti - meikäläinen yritti parhaansa mukaan pysyä liinan perässä... Hiki tuli.

Mitä tästä opimme: Minun pitää olla tarkempi ja oppia lukemaan koiraa paremmin. Ehkä sitten joskus... Se on kuitenkin hyvä, että vaikka minä sössin, koira etsii innokkaasti, sen motivaatio ei häviä.

Treenien jälkeen vähän väsytti.

"Voitko jättää mut rauhaan ja mennä jonnekin muualle kameras kanssa..."

Tällä kertaa treeneissä oli myös Viirun sisko Noomi. Oli hauska nähdä Noomia pitkästä aikaa. Jäimme treenien jälkeen Noomin emännän kanssa ulkoiluttamaan neitejä. Oli huvittavaa nähdä, miten samasta puusta siskokset ovat veistettyjä - eron huomasi oikeastaan vain karvan määrästä (Noomilla oli karvanlähtöaika) ja värityksestä. Muuten koirat olivat kyllä temperamentiltaan ja liikkeiltään hyvin samanoloisia. Harmi, kun ei ollut kameraa mukana, olisi saanut pari hauskaa kuvaa, kun molemmat tuijottivat samaan suuntaan samassa asennossa... Typyköillä näytti olevan hauskaa keskenään, joten kimppalenkit varmaan jatkuvat, kun päästään taas samoihin treeneihin. 

Hyvää alkanutta vuotta!

Huh, onpa edellisestä postauksesta kulunut aikaa... Täytyy koettaa muistella, mitä kaikkea tässä onkaan ehtinyt tapahtua...

Viiru on tietysti kasvanut kovasti, ja ehkä oppinutkin jotain. Hakutreeneissä olemme käyneet säännöllisen epäsäännöllisesti. Haku tuntuu sopivan neitoselle, se nauttii kovasti työn tekemisestä. Nenän käyttö sujuu sen verran hyvin, että nyt pitäisi miettiä, mikä olisi seuraava etenemisaskel. Tähän mennessä on harjoiteltu sitä, että haju ylipäätään löytyy. Se onkin jo hyvin hallussa. Seuraavaksi koetetaan sitten ehkä sitä, että palataan hajun saamisen jälkeen keskilinjalle ja koetetaan siitä lähettämistä. Saas nähdä, miten käy...

Agilityakin on jo aloitettu. Agility-ohjauksesta vastaa vanhempi lapsista (10,5 v.), tosin minä olen treeneissä apuna, jotta saadaan homma etenemään järkevästi. Takana on kolmet treenit, viimeksi oli ensimmäinen kerta, kun pääsin itse mukaan, ja pääsimmekin nyt kivasti eteenpäin. Viiru otti ohjaajaan kunnon kontaktin, lopputreenit pystyttiin ottamaan jo vapaana eli ilman remmistä pitelemistä. Toivottavasti edetään jatkossakin yhtä hyvin.

Tokoilua olemme aloittamassa helmikuun puolivälissä. Sitten alkaakin olla harrastuspaletti kasassa.Viirun kanssa on kiva harrastaa, kun se on niin kovin innokas tekemään kaikenlaista.

Kuvassa Viiru syyskuussa eli puolivuotiaana.

Näyttelyissäkin olemme ehtineet käydä ensivisiitistä innostuneina. Lahden ryhmänäyttelyssä olimme tammikuun puolivälissä. Siellä arvostelijana oli Marianne Holm, tuloksena JUN ERI 1 SA PN-3. Melkoinen yllätys... Positiivinen, tietysti. Piste i:n päällä oli erittäin positiivinen arvostelu.

Viime viikonloppuna uskaltauduimme isompaan kehään eli Turun kv-näyttelyyn. Siellä linja oli tiukempi, tuomarina tanskalainen Tomas Rohlin. Tuloksena JUN ERI 2. Hyvin meni siis sekin näyttely. Tuomari oli tiukkana SA:iden kanssa, niitä tuli vain kolme, niistäkin kaksi valmiille valioille. Arvostelu oli tälläkin kertaa oikein mainio. 

Näyttelykokemuksissa parasta on ollut se, että meidän pikkuneiti on osannut käyttäytyä... Viime viikonloppuna havaitsin senkin, että Viiru osaa myös seistä hiljaa paikallaan - kunhan annan sen tehdä niin. Minun pitää siis olla seisottamatta ja jatkuvasti häiritsemättä koiraa, niin se seisoo kyllä... Aina oppii uutta, ja taas kerran vika oli siellä hihnan toisessa päässä. :)

Tänään siirryttiin sitten taas vähän uuteen aikakauteen, kun Viiru aloitti vihdoin ja viimein juoksut. Isäntä osti Viirulle hienot pinkit pöksyt. Koiraparka on melko järkyttynyt, housut eivät kauheasti viehätä... Muuten käytöksestä ei vielä huomaa mitään erikoista, katsotaan sitten, miten käy, kun valeraskausaika iskee...

Tässä vielä Viiru pöksyineen. Kuvan laatu ei päätä huimaa,

mutta ehkä siitä jotain näkee...

Jospa ei tällä kertaa enempää, ettei tule maratonpostausta. Koetan aktivoitua taas ja kirjoitella useammin. Kerrottavaa kyllä riittää, sen verran vauhdikasta meno on tuon neitosen kanssa.